Niin se sitten taas kesä vaihtui syksyksi 🍂. Luonto on kauniina ja kelikin on aika mukavan lämmin. Tänään myös aurinko paistaa ihanasti ☀️ Viime yönä pakkanen puraissut muutamalla asteella eli talvi on vyörymässä päälle.... En haluaisi kylmää mutta eipä tässä auta kuin sopeutua taas 😇
Kuopus aloitti esikoulun eli enää ei taloudessa ole ihan pientä 😔 . Seuraava meni kakkosluokalle ja vanhin koululainen aloitti viidennen luokan ☺️ Myös viimeinen vuosi vanhassa koulussa. Tänne rakennetaan uutta koulukeskusta ja ensi vuonna kaikki ovat sitten saman katon alla ykkösestä lukion loppuun. Itseä ajatus hieman hirvittää mutta katsotaan miten se alkaa rullaamaan, luottavaisin mielin että sujuu hyvin. Rakennus on aivan meidän lähellä niin koulumatka lyhenee entisestään 👍
Laitan muutamia kuvia meidän pihalta sen pukeuduttua syksyn väreihin 😍 ja muita syksyn kuvia.
Olen kuopuksen kanssa viettänyt syyslomaa tämän viikon ja ehtinyt blogiinkin jonkun verran panostamaan. Kaksi isompaa sisarrusta ovat olleet siskonsa luona pikku Maxin luona ja lumoissa ❣️ On ollut kieltämättä aika mukavaa viettää laatuaikaa pienimmän kanssa. Ollaan nukuttu pitkään, käytiin myös elokuvissa katsomassa Kyllä isä osaa- elokuva joka oli hauska 😄 Kierretty kirpputoreja, nähty sukulaisia ja ystäviä ja vähän myös herkuteltu 😋🤫
Olisi kiva kutoa paitoja ja tumppuja siellä ihanassa pullan ja saippuoiden tuoksussa silloin kun ei olisi asiakkaita. Ympäristö olisi sellainen karkki ja kun asiakas tulisi kello kilahtaisi ovessa 🤗 Se olisi niin kiva ja sellaisesta haaveilen ❤️
Onneksi löydettiin tämä kahvila👌 Kannattaa sen verran hairahtua pääväylältä jos sielä päin liikutte
Max kullanmurulle vietiin 10 kk lahjaksi oma mopedi 😇🥰 ja samalla otettiin omat lapset kyytiin ja kotiin koska loma lähenee loppuaan ja maanantaina pitää mennä kouluun ahkeroimaan mutta huomenna juhlimme mummomme syntymäpäiviä 🎂🎉💐




Jouluttaminenkin on alkanut pikkuhiljaa, ihmeen myöhässä kylläkin 🤔 Tänä vuonna vaihtui jo pitkälle marraskuu. Innostuin kun satoi pieni lumiharso maahan, vaihdoin keittiöön talviverhot ja laittelin kausivaloja. Kärkkäiseltä löytyi vaikka mitä ihanaa valojen lisäksi 😍😍 Jättirusetti ulko-oveen, mottoni mukaisesti mieluimmin överit kuin vajarit 😂 se meinaan on IIISOO !! Täytyykin ottaa siitä kuvaa tänne. Myös viime jouluksi ostetulle pukille löytyi nyt oiva paikka tikapuilta 👍 Ja tietenkin puutarhan syövereihin johtavaan salaiseen oveen vaihtui koristeeksi ikivanhat joulunkellot jotka eivät oikein ole paikkaansa löytäneet aiemmin. Tulisi nyt vaan lumi maahan niin näyttäisi toisenlaiselta ☃️
Tällä viikolla olen saanut nauttia kulttuurista enemmän kuin moneen vuoteen 🙂 Keskiviikkona kävin kavereiden kanssa superin järjestämässä tapahtumassa Hämeenlinnan Verkatehtaalla katsomassa Mikko Töyssyn ja Mikael Konttisen esitystä joka oli todella hyvä 👌 Tuttuja joululauluja ja mukavaa höpöttelyä sopivassa suhteessa. Ja tänään sitten työkavereiden kanssa tyhyyn Lahteen. Ensin hyvin syömään Amarilloon ja sitten teatteriin katsomaan kaaos- näytös. Enpä ole aikoihin teatterissa käynyt niin tämä on tosi kiva juttu myöskin 🙂


Viime sunnuntaina olimme Maison Ihunan Johannan kanssa joulumyyjäisissä myymässä ja olipa ilo myydä useampia saippuoita 👌 Ihmisiä oli kivasti liikkeellä ja kaikilla hyvä joulumieli ✨️🎄
Itse ostin uudet korvikset jouluun ja timanttisormuksen 😉
Tänä vuonna teen todella erikoisen poikkeuksen enkä lähetä ainuttakaan postikorttia.. Yleensä olen aina ottanut/ otattanut lapsista kuvan josta sitten teettänyt tai askarrellut kortit mutta tänä vuonna se jäi. Raskas loppusyksy/ alkutalvi vei niin mehut ja energiat ettei korttihärdelliin riittänyt voimat. Ja kyllähän postitttaminen paljon maksaakin että säästöähän tämä on. Vaikka olenkin tänä vuonna lahjottanut erinäisiin hyväntekeväisyyksiin joten 🤷♀️😄 Mutta sekin hyvä asia. Postin mukana tulleet joulukortit lämmittää kyllä tosi paljon mieltä ja ilahduttaa kovasti ❤️

Itse sain ihania lahjoja joita kuvassa olevat Marimekon pipo ja Gantin rannekello 😍 lisäksi lempituoksuani Lauraa ja jännä homma että ystäviltäni sain aika paljon valaeanpunaisia tavaroita ja yhdet ihanat korvakorutkin (Maison Ihuna) sekä vaaleanpunaisia peltipurkkeja täytettynä vaaleanpunaisilla karkeilla 😋🍬🙂 kosteusvoiteita ym ihanaa 😍 kiitos niistä ❤️
Äitini aivan mielettömän herkullista ruokaa saimme syödä muutaman päivän ja tietysti monta rasiaa suklaata. Pelasimme paljon lautapelejä ja nauroimme paljon. Oli aivan täydellinen joulu vaikkei niin talvinen keli ollutkaan. Tapanin päivänä kävimme porukalla vaunulenkillä vaikka tuuli oli aika napakka mutta ei onneksi osunut metsätielle jolla kävelimme.
Loppu vuotta vietämme rauhallisesti osan päivistä töitä tehden ja uuden vuoden otan innolla vastaan toivoen että sillä olisi enimmäkseen mukavia juttuja tuomisinaan 🤔❤️
29.12 tuli ilmoitettua kuopuskin kouluun, tuntuu epätodelliselta 😳 Keväällä tulossa viimeinen kevätjuhla tutussa päiväkodissa jonka asiakkaita olemme olleet kohta 11 vuotta. Taitaa kyynelkanavat taas tyhjentyä sitten 💧 saati elokuussa kun saattelen lapsen kouluun ekana päivänä... huh huh sitä liikutuksen määrää mutta onneksi siihen vielä hetki aikaa 🥰